keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kevät on tullut, herää jo!

 

Näin kuuluu joka aamu, ympäri vuoden. Noin kaksi kertaa vuodessa herään ennen lapsia, joten saan kuulla nämä sanat lähes aina.
Nyt se oikeasti pitää paikkaansa.
Kevät on ihanaa aikaa, mutta tuo tullessaan kyllä uskomattoman määrän hommia, mitkä helpottavat vasta kun viimeisetkin lehdet ovat tippuneet ja on taas aikaa vähän huilata syksyn tullessa.

Kevät tuo ainakin eläinrintamalla valtavan halun lisääntyä, toki lampaat ja vuohet ovat sen lisääntymishalunsa kokeneet jo syksyllä, mutta solut ovat jakaantuneet ja mahat pullottaa sievästi.
Hieman jännittää tulevat karitsoinnit ja kilistelyt, toivottavasti kaikki menee hyvin ja saadaan terveitä ja reippaita pienokaisia lauman jatkeeksi.

Viime perjantaina kerittiin siskolikan kanssa uuhet ja Pirkko-karitsa, vielä jäi yksi jäljelle. Ns. motivaation puute alkoi vaivata viidennen elukan jälkeen. Meillä oli myös valtava kiire päästä juhlistamaan siskon etukäteissyntymäpäiviä entiseen opiskelukaupunkiin Kotkaan.
Siellä sitten juoda rutkuteltiin ja saunottiin tyttöporukalla ja käytiin nauttimassa euron kaljoja uskomattomassa teinibaarissa, vieläkin kaikuu korvissa se "bassorynkytys".

Noniin, palataan asiaan. Maatiaiskanalassa odotti iloinen yllätys aamulla, laskujen mukaan 13 tipua ja neljä mammaa niitä hoivaamassa. Liian suloista, kun keltaisia tulitikkuaskin kokoisia tyyppejä vilistää eestaas. Parissa pesässä vielä haudotaan, saa nähdä siirränkö tiput emoineen eri tiloihin, että saavat rauhassa hoivata pienokaisiaan, yleensä en ole sitä tehnyt, mutta nyt on parvi sen verran iso, että  voisi olla helpompi varmistaa tipujen riittävä ravinnonsaanti ja onnettomuuksien ehkäisy näin.
Hautomishaluja on ilmennyt myös muiden rotujen edustajilla, yllättävää kyllä, silkkikanat eivät ole vielä innostuneet.

Meillä on käynnissä myös valtava projekti, peltojen raivaus. 2-4 ha vanhaa peltopohjaa pitäsi saada täyttämään pysyvän laitumen vaatimukset. Luultavasti pelloille ei ole tehty mitään n. 30 vuoteen, joten arvata saattaa mikä savotta siellä on. Pajua ja raitaa ynnä muita roskapuita on joka nurkalla, kesäisin ei edes arvaisi, että nuo maat ovat peltoa. Mutta eihän se auta muu kun raivata ja raivata ja raivata. Vielä on vajaa kaksi kuukautta saada pellot kondikseen. Ja se risujen kasaaminen... Täällä onkin pääsiäisenä sellaiset tulet, ettei taida noidat ja muut pahansuopaiset oliot uskaltaa lähimaillekaan.

Tomaatit, paprikat, yrtit ja kesäkukat ovat jo hyvällä mallilla itäneet ja kohtahan niitäkin pääsee koulimaan, olohuoneen remppa on ihanasti vaiheessa, kanala on puoliksi tyhjätty talven jaskoista, vielä pitäisi valmistella lampaiden poikimiskarsinat.

Ensi viikolla täytyy vielä pestä toppavaatteet ja varastoida ne pois jaloista. Aika on kyllä lasten vaatetuksen suhteen aivan hanurista, kun kaikki on märkänä ja kurassa. Mutta kyllä se kesä palkitsee tämän 9kk kestävän vaatetusrumban :D

Ainiin, mut onhan miulla tässä kesäloma silti käynnissä, nimittäin lypsykuttumme Kauno on saatettu onnistuneesti umpeen ja tunnutus aloitettu. Päivässä on siis yksi homma vähemmän, lypsy!

Pahin on kuitenkin edessä, käsitöistä vierottuminen. Henkisen valmistautumisen olen jo aloittanut, mutta ajatus tauosta tuntuu karmivalta. Nelomisen voin ehkä laittaa tauolle, mutta kehrääminen saa toimia kevään läpi korvikkeena.

Siinäpä joitain kevätkuulumisia älyltä, pahoittelen jo valmiiksi, etten kerkeä huhti-toukokuussa kenenkään luokse (ei sen puoleen, etten mie muutenkaan mihinkään täältä eläimiltäni ja autotonna pääse, mutta nyt vielä vähemmän). Joten jos meitä haluaa tavata, niin ainut on keino on raahata hanuri älylle, mukaan kannattaa varata huonompaa vaatetta ja työhanskat ;) Toimikoon tämä yleisenä kutsuna kaikille älymaan kävijöille ja uudet kävijät toivotamme lämpimästi tervetulleiksi.

torstai 20. helmikuuta 2014

Ihmislaumat ja laumaihmiset

On kummastuttaneet aina kovin. Ehkä juuri siksi, että harvoin olen päässyt tai joutunut olemaan osa jotain tiettyä ryhmää, laumaa, kuppikuntaa, tai mitä tahansa vastaavaa.
Itse koen nämä aina eittämättä negatiivisiksi asioiksi, lienee syynä sydäntä riipivä katkeruus näiden ulkopuolelle jäämisestä, totta puhuakseni voin kertoa, että kyseessä saattaa olla jopa tietoinen jättäytyminen.

Laumoissa on hierarkia.
Jokaisessa on yksi oma jeesus ja ketkäs muutkaan kuin rakkaat opetuslapset.
Jeesus ja opetuslapset saattavat olla yksilöinä ihan mukavia ja fiksujakin tyyppejä (eritoten jeesus) mutta opetuslapsilta voi puuttua omat mielipiteet, rohkeus, tahto, oikeudenmukaisuus, ynnä muita tärkeitä ominaisuuksia.
Jeesuksella näitä saattaa olla pinnan alla piilossa, mutta tuskin käyttää niitä oikein.
Ja kun viisaat päät lyödään yhteen, niin kukaan muu paitsi ulkopuolinen ei huomaa, että joukossa tyhmyys tiivistyy.
Miun on nyt pakko avautua näistä opetuslapsista, koska ne on niitä pahimpia apinoita kaikista.
Opetuslapsen tunnusmerkit:
-seuraa johtajaa -leikki on päällä 24/7
-kykenemätön toimimaan yksin, ilman lauman avustusta, perseen osaa juuri ja juuri pyyhkäistä
-jeesuksen kaikki jutut naurattaa opetuslasta, joten useasti löydät kaikki opetuslapset nauraa höhöttämästä jeesuksen ympäriltä, kun se kertoo typeriä juttujaan, useimmiten muiden kustannuksella.
-opetuslapsi on useimmiten päähän potkittu nössö, joka voimaannuttavan kokemuksensa (=pääsy jeesuksen laumaan) ansiosta saattaa muuttua täydeksi m****ksi.

Noniin, jokainen varmasti tietää näitä tyyppejä.
Mutta kysymys kuuluu, miksi ihmiset ajautuvat tällaisiin laumoihin? Koulumaailma on pullollaan näitä, ja mielestäni se on vähintäänkin ahdistavaa.
Eikä se siihen kouluun lopu, kaikki työpaikat, armeija, harrastukset...
Selvähän se on, että ihmisten on ennen täytynyt olla yhteisöllisiä ja toimia porukassa ja auttaa toisiaan, mutta nämä nykypäivän ryhmittäytyneet ihmiset lähinnä nauravat toisilleen ja pilkkaavat muita.
Korostan tässä myös sitä, etten tarkoita normaaleita kaveriporukoita, jossa jäsenet ovat saaneet itse valita seuransa, vaan edellä mainittuja paikkoja, kuten koulua.

Kun olen jokaisessa elämänvaiheessa näihin törmännyt, milloin missäkin, niin iän karttuessa tunne vahvistuu päivä päivältä, taidan olla erakko.
En halua, enkä ennenkaikkea tarvitse opetuslapsia saatikka "jeesusta", en esiliinaa, turhanpäiväisyyttä.
Onko tämä ensimmäinen askel siihen kuuluisaan syrjäytymiseen, vai joko olen puolivälissä taivalta? Ainakaan elämä älymaalla ei jarruta syrjäytymistäni, täällä saa olla rauhassa kaikelta silsalta <3

torstai 6. helmikuuta 2014

Ammattiapua

TARVITAAN älyllä!
Mie oon nimittäin ollut viimesen kuukauden, eiku kaks, vai kolmeko jo aivan kujalla. En kykene hoitamaan kotia, muun muassa ruuanlaitto tuntuu ylitsepääsemättömältä esteeltä, joka sitten hampaat irvessä toteututetaan. Oon onnistunu paistamaan keitetyksi tarkoitetut munat jo kaks kertaa lähiaikoina. Makaroonien ja perunoiden pohjaan poltto on ihan perushommia. Uuniruuat myös tuppaa ylikypsymään.
Pyykkivuori on vähintäänkin valtaisa, kaikki on hujanhajan. Apuva.

Mie oon niin rakastunu lapsiini, eläimiini, historiaan ja käsitöihin, etten yksinkertaisesti halua tehdä (vaikka tehtävähän ne kuitenkin on) tällaisia toisarvoisia juttuja.
Oon kyllä ollu hyvinkin onnellisessa mielentilassa, kun saan vihdoin tehdä täysillä mitä tykkään ja minkä osaan.
Samalla kuitenkin kytee takaraivossa huono omatunto, ei ehkä itseni vaan muiden takia.
Mitä muut ajattelee?
Miksi siivoan kotini kiiltämään muiden vuoksi?
Miksi ajattelen, mitä muut ajattelee siitä, kun lorvin hoitovapaalla kotona, enkä käy töissä?
Miksi koitan todistella itselleni, että olen ansainnut tän ja ennenkaikkea lapset ovat ansainneet olla vuoden kotona? Miksi en saisi?
Miksi lasten "hoitotyö" ei tunnu työltä?
Voiko työnteko olla niin mieleistä, että sitä ei edes pidä työnä?
Onko tämän eläinlauman hoito työtä, vai harrastusta?
Enkö arvosta omaa työtäni kotona tarpeeksi, koska epäilen etteivät muut arvosta?
Miksi tarvitsen muiden arvostusta ja hyväksyntää, jos koen tekeväni tärkeää työtä, joka saa onnelliseksi?
Miksi ihminen on orjuutettu miettimään sitä mitä MUUT ajattelevat?!?
On paljon ihmisiä, (kuten myös allekirjoittanut) jotka väittävät, etteivät välitä mitä muut ajattelee.
En usko tavanneeni kovinkaan monta ihmistä elämäni aikana, jotka voisivat täysin tähän väittämään yhtyä.

Paljon on varmasti kiinni kulttuurista ja yhteiskunnasta ja siihen, mihin meidät on kasvatettu.
Paras ihminen olet silloin, kun tienaat mahdollisimman paljon rahaa. Tottakai. Mitä enemmin teet töitä ja olet tehokas, aina vain parempi. Hyvä ihminen.
Jos lapset kasvatettaisiin "hitaasti" ja ajan kanssa, heille kerrottaisiin, että tärkeintä elämässä on olla onnellinen ja tehdä ehkäpä joku muukin siinä samalla onnelliseksi, niin tulisiko heistä välittömästi työkyvyttömiä pummeja?
Jos vien lapseni vuorohoitoon pienenä, olen muutamien mielestä huono ihminen, hylätessäni lapseni ja lähtiessä töihin tienaamaan sitä herroista suurinta, rahaa.
Jos hoidan lapseni kotona, olen työnvieroksuja.
Mikä olisi oikein? Miksi äidit kautta Suomenmaan joutuvat jatkuvasti perustelemaan valintojaan?
Koska molemmat on vääriä valintoja.
Siis mikä v***u täällä ihmisiä vaivaa?
Mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa?
Miksi työssäkäyvä äiti joutuu maksamaan niin suuria hoitomaksuja kunnalle/kaupungille, että työnteko ei paljoa motivoi, kun suuri siivu menee ohisuun?
Miksi työssäkäyntikustannukset ovat niin pirun kalliit?
Miksi keskiverto työntekijäportaan orja maksaa kaiken, ja miksi pummi saa kaiken ilmaiseksi?

Pieni laskutoimitus esimerkkinä:

3 alle kouluikäistä lasta hoitoon n.700€
Matkakulut  n. 300€
Ruuat yms työmaalla  150€

1150€

Ajatellaan, että tienaat vaikka brutto 2500€/kk, = verenimijät vie välistä aika mällin, joten käteen jää n. 1950€. Siitä vielä pois nämä edellä lasketut kulut, niin mahtava kuukausiansio on niinkin paljon kuin 800€

Kyllä kannattaa prkl! Ja äitejä kannustetaan pois kotoa työhön. Kannustimet on kieltämättä aika kovat. Vai mitä olette mieltä?

Ei miulla muuta, avautuminen helpottaa aina. Loppukevennyksenä äidin ja tyttären tuotoksia tältä talvelta.
Myöskin selitys siihen, miksi ei oo oikeen jaksanut paneutua noihin kotihommiin... :D



"tein tämän siksi, että saisitte nauraa" -R. 3-v


Joskus saa jämälangoistakin jotain kivaa aikaseks.


Lankoo!!


 Muutamat villapaidat ja jokunen muukin rytky saatu aikaseks. Lapasia ja sukkia en jaksa kuvata.


 Lissää lankoo!!!

Kolmevuotiaan taidetta <3

torstai 16. tammikuuta 2014

Lähti lapasesta

Kuten aina, taaskin lähti lapasesta. Tällä kertaa kehruuhommat.
Kaikki alkoi kaksi vuotta sitten joulun alla, kun päätin opetella kehräämään.
Sain anopilta wanhan rouvan, eli perinteisen ns. mummon rukin. Tämä kyseinen kiukkupussi oli ollut varastossa ainakin 30 vuotta. En tajunnut kehräämisestä mitään, ja epätoivoisesti koitin saada ikivanhoilla käsikarstoilla rutkuteltua paskanhajuista lampaanvillaa muuttumaan langaksi.
Mie en TAJUNNU ja sain yhdet elämäni suurimmat itkupotkuraivarit.
Karstat paskana ja rukin asetukset päin persimonia.
Pöly laskeutui ja keväämmällä päätin tilata uudet karstat ja värttinän. En jaksanut odottaa värttinän saapumista, joten armas puoliso lähti kirjaimellisesti sorvin ääreen ja sorvasi miulle pari erilaista värttinää.
Siitä se sitten lähti, suosittelen jokaiselle kehräämisestä haaveilevalle aloittamaan harrastuksen värttinällä. Kuidun käsittely on asian a ja o. Toinen välttämätön on Tuulia Salmelan Kehrääjän käsikirja. Löytyy jopa älymaan kirjastosta.
Muutaman kerän värttinällä jaksoin kehrätä, ja sitten oli rukki saatava. Ja halvalla tietysti.
Puolan lahja maailmalle, Kromskin veljesten valmistama Sonata rukki saapui Älymaan korpeen. Yllättäen kehrääminen alkoi heti luonnostua.
Kaivoin myös wanhan rouvan makkarin nurkasta, ja sain kuin sainkin myös sillä valmistettua lankaa, ja vauhdilla. Todellinen mylly. Aloittelijalle tosin haasteellinen, kuten aiemmastakin jo ilmenee.
Sonatalla kehräilin näihin päiviin asti, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Rukissa itsessään ei ole mitään vikaa, hinta-laatusuhde on vähintäänkin hyvä.
Vehkeen heppoisuus alkoi kuitenkin harmittaa ja jatkuva huollon ja rasvailun tarve. Nitinää ja natinaa milloin mistäkin paikasta.
Kuitenkin haaveissa on ollut oikeastaan aina Majacraftin Suzie pro rukki, kuten aiemmistakin postauksista ilmenee. Viikko sitten bongasin tällaisen Ravelryn Suomalaiset kehrääjät ryhmän myyntipalstalta. Hohohoho, tosin malli oli Suzie pro Alpaca, joka on Limited edition tuosta normi pro.sta. Ja se on ihana. Yleensä en rakastu esineisiin, mutta tähän rakastuin. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Laitteesta huokuu laatu ja ylellisyys, todellinen rukkien Mercedes Benz tai työkalujen festool.


Miul on sellanen kutina, että tällä arsenaalilla selvitään jonnii aikaa. Ei tartte lähteä rukkiostoksille vähään aikaan.
Niin, tämä aarre saapui siis viime sunnuntaina talouteen, sen jälkeen onkin istumaluut, hartiat ja sormenpäät huutaneet hoosiannaa, koska pakonomainen tarve kehrätä. Neulominen on ehdottomasti out of season. Lapset alkavat hajoilla, kun äiti vaan kehrää. Koti alkaa muistuttamaan enemmän kaatopaikkaa kun kotia, mutta minkäs teet. Kyllä tää tästä taas joskus tasottuu.

Sit ku on tullu viel talvi ja lunta, ja ennenkaikkea aurinko armas on ystävällisesti palannut (ja päivä pitenee kokoajan!!!) niin noista tuotoksista saa ihania kuvia ulkona.



Tästä tuli ihana, Ashfordin Stripey Autumn dust, 100% villaa. Parinsadan gramman pötikkä, saap tehtyy vaikka mitä kivaa tästä.


Jäinen maisema, koht pääsee suksimaan jäälle! wUhuu!


Rumaa lankaa, josta voi tehä vaikka navettapipan, värit meni tollaseks sekamelskaks ja liian hailakoita värejä miu makkuu. Tosin on pehmeetä merinovillaa.



Täst tuli kanssa kiva, Wollichenin Cool Forest, helppo kehrätä, shetland-merino sekoitus.



Tän kuidun päätin uhrata harjoitteluun, ensimmäinen vyyhti mikä on kehrätty pitkävedolla kaikkea uhmaten ja päälle vielä najavo kertaus. Yllättävän tyytyväinen voi olla lopputulokseen, ehkä ens kerralla tulee jo parempi. Villa-silkki (80/20) Wollichenin engelblau.



Siin on vielä läjällä kaikki viikon tuotokset. Värit on ihan vääristyneet, paljon syvempiä luonnossa.
Mjoo, siinäpä miun asiat tällä kertaa. Ollaan lähdössä ens lauantaina tinailureissulle, joten voi seurata jotain mielenkiintoista jatkossa...

tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden viimeinen päivä

...oli vähintäänkin poikkeuksellinen jo säiden suhteen.
Järvessä oli viikko sitten 13 sentin paksuinen jääpeite, tänään harkitsin talviturkin heittoa kun laineet liplattavat Kyytilän selällä.
Pajut ovat kissassa, kanoilla kova hautomakuume kuten keväällä ja itsellänikin on kevättä rinnassa.
Lempiorjani Ellu tuli poikasensa kanssa oljamiin, päät menivät eilisiltana niin sekaisin lipeähöyryistä, kun saippuapajan koneisto jyrskähti käyntiin, tuloksena 3,5 kg erilaisia saippuoita pesueen pyykkäämiseen. Koivusaippuaa, muna-olut saippuaa, darth vader saippuaa ynnä muita herkkuja, jahka saan juhlinnalta kuvattua, niin lataan hetimmiten tänne nähtäville.

Tässä:



Kasvihuone siistittiin kesäisistä roippeista, ystäväni raekuuro tuhosi järjestelmällisesti kaiken, mitä tuhottavissa oli. Saanen kevään tullen kehoittaa pyhään avioliittoon kanssani astuneen miehen käärimään huoneen uuteen muovipeitteeseen.
Mullat on möyhitty ja totisen tuoretta siipikarjan ulostetta levitelty reilulla kädellä sekaan.
("tääl on vaikee hengittää ku on liian vähän typpee")
Kaikki on valmiina, vain taimia ja kevättä vielä odotellaan muutama kuukaus. Uskomaton fiilis tehdä joku tärkeä työ etukäteen, wow, mie olen ylpeä meistä.

Suurin harmitukseni tällä hetkellä on se, ettei miulla ole istukasvalkosipuleita, koska hyvin vielä kerkeisi tyrkätä maahan. Tämä on erinomaisen iloinen asia, joka todistaa sen, että pienet ovat miun murheet. Sain lahjoituksena keväällä valkosipuleita, jotka iskin maahan. Saatanan eläimet; hanhet, kävivät sipulinhimoissaan möyhentämässä koko penkin. Sinne meni sipulit. Veikkaan hanhen maistuvan melko hyvältä, kun sen uuniinmenoaika on tullut. Vihattu eläin maistuu ainakin puolet paremmalta kuin suloinen ja ystävällinen otus.

Yllättäen hedelmäpuiden ja marjapensaiden syyslannoitus jäi tekemättä. Hätä ei ollut tämän näköinen. Kesken makeiden päiväettonien lempiorjani tokaisi;
"Mites se paskanmättö?!"
Eihän se muu auttanut kun repiä itsensä pehmeästä kolosta taljojen syleilystä pois, pukea haisevat firman tarjoamat oliivinvihreät vetimet ylle ja lähteä lannan kärräykseen.
Sitä huomaa miten hapoilla on ne lihakset, jotka miulla on joskus ollut. Paska on jäykkää. Mut onneks kirosanan voimalla tapahtuu ihmeitä.
Kaikki puskat mitä tilalta löytyy, on nyt paksun lantakerroksen ympäröimiä. Jos ei tuu ens vuonna isoa satoa, niin noidun jokaisen tontilla asuvan siivekkään.
Ehkä myös yllätän rakkaani isolla puskalla.

Päivästä menneeseen vuoteen. Alkuvuosi oli kiireinen ja työn- sekä yrjötautien ynnä muiden tartuntatautien johdosta. Olen oppinut enemmän, kuin koskaan ennen. Oppimiskyky on valtava, kun aiheeseen on intohimo. Suurin osa saaduista opeista on kuitenkin luonnollisesti hankittu pään ja seinän yhteistyöllä. Jos sama tahti jatkuu, olen kymmenen vuoden päästä luultavasti profeettaan tai muuhun tietäjään verrattava henkilö. Tosin luotto omaan aivokapasiteettiin, lähinnä tallennustilaan on epäilyksen alla.
Parhaimmat asiat luultavasti menneeltä vuodelta ovat hyvin yksinkertaisia ja hassuja.
Paras OMA vitsi, minkä tuon nyt julkisuuteen on pieru navetassa. Ei haise lampaan ja kanan kökkö yhtikäs miltään kun kunnolla jysäyttää. Mie nauran tälle vähintään kerran viikossa, yksin, eläinteni kanssa :D
Paras huvittava piirre omassa epätäydellisyydessä on juostessa hytkyvät perseläskit. :D
Aluksi huvittaa, mutta jos juoksuaskeleita joutuu ottamaan useamman kuin kymmenen, niin johan se hytkyminen alkaa vallan ärsyttää kun irtonainen laardi pomppii holtittomasti. Tästä syystä en mistään hinnasta lähtisi lenkille ilman toppahousuja tai kireitä farkkuja (oleellinen huomio! JOS lähtisin, mutta en lähde.)

Jotain pitää jättää seuraavallekin vuodelle. Täten kiitän kaikkia ihanuuksia, jotka ovat suloistuttaneet arkea täällä älymaan metsissä. Meillä on käynyt vuoden aikana suuri määrä ystäviä ja sukulaisia, naapureita ja kylänmiehiä unohtamatta. Teistä on ollut suuri apu sekä henkisen- että ruumiillisen työn saralla ja toivottavasti olette saaneet myös osanne älyn antimista ja tunnelmasta.
Tattista vaan sano Erwin, kun Reinon pallia nuolas.
Kohti vanhoja tuulia, sano Kyytilän emäntä.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulumeininkiä

On mukavata tää joulunaika, kun perhe kokoontuu yhteen ja jää aikaa yhdessäololle ja erinäisille käsityöhommille.
Ensimmäistä kertaa ikinä on töistä vapaa joulu, niin että saadaan olla koko sakki kotona kaikki pyhät, mukaan lukien uusivuosi.
Ukkolo on nyt terästäytynyt puksailun saralla ja saatiin saunaan ihan törrrkeen hieno lämpömittari


Mie taas tilasin Saksasta kolme kiloa ihania villoja kehrättäväksi. Rukki siis nitisee koko joulun pyhät tuoden tunnelmaa tupaan.
Joulukuusi on tuotu sisään ja saan onneksi rauhan niistä pirun joulupalloista, mihin nousee kuume aina joulun alla, loput 51 viikkoa vuodessa on todellakin evvk!

Eilen illalla tuli kuin isku taivaasta, Parikkalan lapaset on neulottava. Ilta meni valtavan inspiraation vallassa pläräillen nettiä ( +pari lasia punkeroa). Sain kun sainkin alta aikayksikön ohjeen väkerrettyä ja lapaset pääsivät alkuun. Todella kaunis ja miellyttävä neuloa tuo lapasten kirjoneule.


Mie rakastan perinnekäsitöitä yli kaiken, nyt on aivan pakko ottaa lainaus Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia kirjasta (ilmestynyt vuonna 1953)

"Tuskansa ja surunsa, huolensa ja ikävänsäkin on Suomen nainen tasannut kutimensa kansaa, siihen ilonsa silmukoinut ja toiveensa ja tulevaisuutensa unelmat kutimensa mukana kutonut.
Näin oli ennen. Mutta onneksi taito ei ole maan rakoon mennyt, vaikka vanhat taitajat menivät. Oli onni, että meillä sotiemme aikoina nytkin oli lankaa ja puikot. Kuinka monet saivatkaan - ne lukemattomat - näin sekä aineellista lämpöä että mielen lämpöä. Ja kuinka monelle se antoikaan rauhallisemman elämänrytmin.
Kotona ja pakosalla.
Ja onhan meillä kutimemme vieläkin. Epätietoisuutemme hetkinä voimme ottaa kutimen käsille yhtähyvin kuin toimettomuutemme tai toimeliaisuutemmekin hetkinä. Samoin vaipuessamme epätoivoon ihmisten vihamielisyyden tähden on meillä luotettava ystävä kutimessamme. Ja kutimemme kanssa voimme paeta nykyisyydestä muistojen maailmaan - päivän hämärtyessä illaksi, soivat puikot rauhoittavaa säveltään.
Eikä suinkaan ole vähintä se kauneus, minkä luomme, ja se ilo, minkä kudin tuo arkiseen aherrukseemme.
Olot ympärillämme muuttuvat, ja tavat saavat toisia muotoja. Kuitenkin on kudin säilyttänyt sijan tietoisuudessamme ja käytössämme.
Kudin on kuljettanut Suomen naisen sielullisten ja aineellisten murrosten läpi, antanut aineellista lämpöä, sielunlämpöä, mielenrauhaa. Suomen nainen on kutimensa ääressä saanut uusia virikkeitä ja uuden uskon vaikeinakin aikoina. Pikkulasten villanuttuihin on pantu sukupolvien toiveet, silmukka silmukalta, kerros kerrokselta on rakennettu uutta elämää.
Siunattu kudin."

Kohtalaisen mahtipontisia sanoja, niihin on hyvä lopettaa näpyttely ja siirtyä puikkojen kilistelyyn. Mustaa joulua!

Ainiin, serkun blogissa on juttu älymaasta, käykäähän vilkaisemassa
http://kokonaisvaltaistahyvinvointia.blogspot.fi/2013/12/ihana-satumainen-alymaa.html

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Parempaa saa hakea!

Mennyt viikko on ollut ihan käsittämätön.
Sitä edellinen oli aivan täysin jaskanjaskanjaska.
Yleensähän aina kökön jälkeen tulee hyvää isoissa määrin, tässä taas yksi todiste siitä.

Tästä ei tule mitään perus blogikirjoitusta, vaan pelkkää hehkutusta. Pakko hehkuttaa!!
Ensinnäkin oon tavannut paljon ihmisiä vuosien takaa ja myös sellasia ihmisiä, mitä oon aina halunnut tavata. Ja muitakin ihmisiä, ihania ihmisiä.
Sit mie en oo tavoistani poiketen stressannut joulusta ja lahjoista, vaikkakin oon saanut tuhottua varmaan kilometrejä jämälankoja joululahjoihin. (joko "omakehu haisee" kuten ala-asteella tavattiin sanoa?)
Oon saanut kehrättyä ihania lankoja, paaponut navetan asukkeja, alkanut ymmärtämään leivinuunin saloja, perehtynyt virkkauksen saloihin pintaraapaisua syvemmältä ja luonnollisesti neulonut kaikkea ihanaa.

Viime perjantai oli niin uskomaton päivä, että se on pakko jakaa.
Yö oli käsittämättömän huonosti nukuttu (2h) ja pelkäsin jo että koko päivä menee aivan plörinäksi.
Seiskalta herättiin ja myrskyä uhmaten lähdettiin koko perheen voimin kohti Lemiä. Sieltä sitten kahden ajoneuvon moottorimarssi alkoi kohti Mikkeliä.
Käytiin taljatukussa missä sekosin täysin. Kolme säkillistä taljoja ynnä muita nahkatuotteita tarttui mukaan.
Seuraavaksi eksyttiin entiselle varuskunta-alueelle, mutta vain hetkeksi. Tajuttiin olla menemättä sotilasalueelle, jonne meno oli plakaatin mukaan rangaistuksen uhalla kielletty. Nagilaattori oli taas kerran täysin kujalla.
Päästiin kuitenkin jatkamaan matkaa Hiirolaan pirtin kehräämölle, jossa sekosin myös täysin. Nyt on lankaa!
Tässä vaiheessa oli niin väsynyt olo, että luulin juoneeni edellisenä iltana ainakin kossupullon, koska paha väsymys kyllä on ihan darraan verrattava tila.
Syömisen jälkeen matka jatkui kohti Rappeenlantaa. Tarkemmin ottaen matkakeskukselle hakemaan rakasta lapsuudenystävää.
Loput perheestä lähti kotia kohti eläintenhoitohommiin ja myö jäätiinkin paikallisen majoitusliikkeen hoiviin. Illalla nimittäin paikallinen ravitsemusliike (tosin janon tyrehdyttämiseen suuntautunut sellainen) tarjosi laatuviihdettä.. Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani.
Ihan on parasta musiikkia miun makuun. Tarkoitus oli ostaa jo männäviikolla liput, mutta se jotenkin jäi, joten hain sitten viimoiset ennakkoliput alkuillasta. Mikä tuuri!
Keikka oli mahtava, ilta muutenkin uskomaton. Nähtiin niin monia ihmisiä vuosien takaa, että ei voi olla todellista. Uskomattomia keskusteluja uskomattomien tyyppien kanssa ja ennen kaikkea oman ystävän kanssa hengailua pitkästä aikaa (ilman lapsia)

Ja kuka miut tietää, niin tietää myös varmaan sen, ettei kykyjä jaettaessa miulle jäänyt niitä laulun lahjoja.. Kuitenkin noin viiden aikaan aamuyöllä laulettiin hotellihuoneessa Karjalaisten laulua ( kuten yleensä) tosin tällä kertaa sitä säesti aiemmin illalla esiintynyt orkesteri.
Ja mitä kaikkea hienoa musiikkia sai sen illan aikana kuulla, apua! Järjestysmies ois halunnut liittyä seuraan ja bileisiin, muttei ilmeisesti työn takia voinut :D

Loppu viikonloppu meni nauraessa ja lasten kanssa hengaillessa, miun kultaakin kalliimmat sisarukset tulivat olemuksillaan sulostuttamaan viikonloppua. Isommalla niistä myös kaksi pientä söpöläistä mukana.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta hätä ei ollutkaan tämän näköinen. Maanataina saatiinkin serkkutyttö oman pienen söpöläisensä kanssa älylle oljamiin.
Maailmaa parannettiin urakalla, syötiin timoa, pekkaa, hirveä, piparia, raakasuklaata ja kaikkia uskomattomia herkkuja. Mahat pinteessä kokonaiset kaksi päivää.

Mie en voi kyllä sanoin kuvata miten kivaa miulla on ollut.
Kaiken tämän lisukkeeksi ukkololla alkoi loma, joulu on melkein täällä, uudenvuoden kuviot jo selvillä. Ei vittiläine, mie oon onnekas! Kiitos kaikille niille kanssaeläjille, jotka ovat tehneet menneestä viikosta ehkä parhaan ikinä.